Kuten moni koiranomistaja on varmasti miettinyt voiko lähteä lomamatkalle. Se tarkoittaa joko koiran viemistä hoitopaikkaan, hoitajan tilaamista kotiin tai koiran ottamista mukaan matkalle. Mitä jos koira tulee matkalle, mitä kaikkea silloin pitää huomioida? Touhutiimin Credit ja Fani ovat tottuneita matkaajia ja haluavat jakaa vinkkejä miten lomasta tulee onnistunut.
Lähtökohtaisesti kannattaa miettiä koiran ikää, kuntoa, stressaako koira (ja omistaja), millaiset puitteet koiralle voi tarjota matkan aikana (kohteen säätila, matkustusväline) ja matkan tarkoitusta. Pelkälle rantalomalle koiraa ei ehkä kannata ottaa mukaan tai vain kaupunkilomakohteeseen jos tarkoituksena on kiertää museoita tms.,joihin koirien vieminen ei yleensä ole sallittua. Matkustamisesta stressaavalle koiralle paras paikka on oma koti tai hoitopaikka, näin säästyy mahdollisesti myös omistajan stressitaso normaalilukemissa.
Liikuttaessa julkisilla kulkuvälineillä tai yövyttäessä hotelleissa huolehdithan siitä, että koirasi on hyvin käyttäytyvä eikä häiritse muita ihmisiä. Näin kaikilla koirallisilla lomailijoilla on mukavaa myös jatkossa kun ylläpidetään hyvää käytösmallia.
Kotimaassa matkailu on aika vaivatonta omalla autolla, junalla tai bussilla liikkuen. Mutta toisinaan lomamatkasuunnitelmat suuntautuvat ulkomaille ja silloin pitää huomioida etukäteen monia eri asioita.
Missä voi yöpyä
Yöpymisvaihtoehdoista löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Mikäli majoitut hotellissa, selvitä etukäteen hotellin lemmikkeihin liittyvät maksut ja käytännöt. Mökkimajoitusta löytyy niin koti- kuin ulkomailla ja Airbnb kasvattaa myös suosiotaan. Matkailuautoja löytyy myös koirallisten tarpeisiin kunhan on varauksen kanssa ajoissa liikkeellä. Omatoimimatkaaja voi tutustua eri majoitusvaihtoehtoihin usealla eri sivustolla.
Kotimaassa matkailu
Autoillen
Omalla autolla on helppo lähteä koiran kanssa matkaan, kunhan huolehditaan turvallisesta kuljettamisesta. Eläimen hyvinvoinnista on aina huolehdittava matkan aikana. Koiraa, tai muutakaan eläintä, ei saa kuljettaa henkilöauton umpinaisessa tavaratilassa. Lemmikkiä saa kuljettaa tavaratiloissa, joissa on avoin yhteys matkustajatilaan, kuten farmari- tai tila-autoissa. Koira pitää olla tavaratilassa niin, ettei se pääse sieltä karkaamaan matkustajatilaan tai ulos ovia tai ikkunoita avattaessa. Tavaratilan ja matkustamon väliin voi hankkia koiraverkon tai erillisen kiinteän koirankuljetushäkin. Matkustamossa eläintä ei saa päästää häiritsemään kuljettajaa ajon aikana eikä kuljettaja myöskään saa pitää koiraa sylissään ajon aikana. Koirille tarkoitettuja turvavöitä myydään lähes jokaisessa eläintarvikeliikkeessä. Laatuun kannattaa kiinnittää huomiota, koska koirien turvavöitä ei lain mukaan tarvitse kolaritestata, toisin kuin ihmisten vöitä.
Matkan pituudesta riippuen, pysähdyksiä on hyvä tehdä sen mukaan millaiset olosuhteet matkan aikana ovat. Tähän voi taas vaikuttaa säätila, koiran kunto ja tottumukset. Hyvin helteisenä päivänä ilmastoitu auto ei estä suoraa auringonpaistetta esim. konttiin, joten juomataukoja ja jaloittelua on hyvä tehdä useammin.
Junalla
VR toivottaa lemmikit tervetulleiksi juniin yhdessä omistajan kanssa. Kaikista junista löytyy koirille/lemmikeille erillinen lemmikkivaunu, matkustaa sitten lähi-, tai kaukoliikenteen junissa. Junien kulku on tasaista, vaunuosastot ilmastoituja ja tilavia, joten koirat eivät yleensä kärsi junassa matkapahoinvoinnista. Koiralle voi nykyään varata jopa oman ikkunapaikan tai ottaa yöjunaan erilliseen lemmikkihyttiin. VR:n ohjeistuksen mukaan matkustavalla koiralla tulee olla voimassaolevat rokotukset ja sen tulee olla sisäsiisti. Oma vesikuppi ja raikasta vettä on hyvä varata mukaan.
Lähiliikenteen junissa koirat matkaavat maksutta ja kaukoliikenteen junissa koirista peritään erillinen maksu.
Bussilla
Eri bussiyhtiöillä on paljon eri käytäntöjä koirien ja lemmikkieläinten kuljettamiseen. Asiaa kannattaa aina tiedustella etukäteen ja varmistaa ajankohtainen käytäntö suoraan liikennöivästä yrityksestä. Yleisimpien käytäntöjen mukaan moni yhtiö kuljettaa pieniä koiria kantokopassa tai sylissä maksutta. Koira ei saa matkustaa penkillä ja toiset yhtiöt kieltävät myös sylissä matkustamisen. Isommista koirista peritään erillinen lemmikkimaksu. Mikäli bussissa on koirille pahasti allerginen henkilö, voidaan koirallinen matkustaja sijoittaa eri puolelle bussia tai allergisella on myös mahdollisuus pyytää kuljettajaa estämään koiraa nousemasta bussiin. Opas- ja avustajakoirat pääsevät aina bussiin sekä matkustavat ilman lemmikkimaksua.
OnniBus
Kuljettaa koiria vain FLEX-vuorojen kyydissä tietyin ehdoin
Lentäen kotimaassa tai ulkomaille
Useat lentoyhtiöt kuljettavat koiria, mutta vaatii aina yhtiön hyväksynnän. Kannattaa ottaa yhteyttä lentoyhtiön asiakaspalveluun ja varmistaa käytännöt milloin koira voi matkustaa matkustamossa ja milloin ruumassa. Finnair kuljettaa koiria matkustamossa mikäli koiran paino kuljetuslaukkuineen on max 8kg. Eläimet joita ei voi kuljettaa matkustamossa, kuljetetaan ruumassa IATA:n hyväksymässä kuljetuslaatikossa. Ulkomaille matkustettaessa tulee huomioida kohdemaan tuontimääräykset ja tarvittavat asiakirjat.
Jotkut lentoyhtiöt eivät kuljeta ruumassa lainkaan brakykefaalisia (lyhytkuonoisia) rotuja, vaan ainoastaan matkustamossa jos ne täyttävät matkustamoon otettavan lemmikin kriteeristön. Lentoyhtiöt voivat myös kieltäytyä kuljettamasta ns. vaarallisia rotuja eli kannattaa tarkistaa asia kunkin lentoyhtiön käytännöt ennen matkan varaamista.
Ulkomaille suuntautuva matka
Jos matka suuntautuu ulkomaille, niin suunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin.
Jotta koira voi matkustaa ulkomaille, se tarvitsee EU lemmikkieläinpassin, jonka saa omalta eläinlääkäriltä. Myös tunnistusmerkintä eli mikrosiru vaaditaan.
Kennelliitto, tunnistusmerkintä
Jokaisen kohdemaan lemmikkien tuontia koskevat säännökset voivat poiketa toisistaan, joten ota niistä selvää etukäteen ennen matkaa.
Suomeen palattessa tarvitaan lääkitys ekinokokkoosia vastaan, joka vaaditaan ainoastaan koirilta. Myös alle kolmen kuukauden ikäiset pennut sekä muun muassa Ruotsista Suomeen tulevat koirat pitää lääkitä ennen niiden saapumista maahan. Suomen ulkopuolisen maan eläinlääkäri merkitsee annetun lääkkeen lemmikkieläinpassiin. Lääkitys on asianmukainen annos pratsikvantelia tai epsiprantelia sisältävää, koiralle hyväksyttyä lääkettä ekinokokkoosia aiheuttavia heisimatoja vastaan. Se annetaan Suomen ulkopuolisessa maassa 1-5 vuorokautta (24-120 tuntia) ennen maahantuloa. Lääkettä ei siis voi antaa enää rajalla juuri ennen rajan ylitystä. Aikaisemmassa lainsäädännössä ollut kohta, että lemmikkiä ei tarvitse lääkitä, jos se tulee takaisin Suomeen oltuaan ulkomailla alle 24 tuntia, on poistunut.
Asiasta lisää Ruokaviraston sivuilta
Laivalla
Myös laivoilla koiran kanssa matkustaminen onnistuu reittimatkoilla, ei risteilyillä. Käytäntö vaihtelee eri laivayhtiöiden kesken ja säännökset voi tarkistaa kunkin yhtiön asiakaspalvelusta tai nettisivuilta. Koirat voivat matkustaa tiettyinä vuodenaikoina Tallinnan reiteillä autokannella autossa, laivan erillisessä kenneltilassa tai koirahytissä erillistä maksua vastaan. Jotkut laivayhtiöt vaativat kuonokopan käyttämistä julkisissa tiloissa. Pidemmillä matkoilla, esim. yön yli, tarvitaan aina erillinen lemmikkihytti. Lemmikkimaksun suuruus, hyttimaksun lisäksi, vaihtelee veloituksettomasta reiluun kymmeneen euroon per koira. Julkisissa tiloissa, baareissa ja ravintoloissa koirien kanssa oleskelu on kielletty. Autokansilla matkustettaessa lämpötilat saattavat kesä-aikaan nousta niin korkeiksi, että koiran kuljettaminen voi olla kiellettyä tiettyinä ajanjaksoina.
Ruotsi vaatii, että koiran, kissan tai fretin kanssa tulee ilmoittautua tulliin rajaa ylittäessä. EU-kansalainen voi kuitenkin tehdä ilmoituksen koiransa tai kissansa maahantuonnista jo etukäteen netissä Ruotsin Tullilaitoksen nettisivuilla, jolloin lemmikkiä ei ole tarve erikseen enää tullata rajaa ylittäessä.
Suojaa koirasi matkan aikana, suojaat silloin myös itsesi ja muut
Ikääntyvän tai sairastelevan lemmikin kanssa on hyvä käydä terveystarkastuksessa ennen pidempää matkaa. Näin voit olla hyvällä mielellä, että koirasi jaksaa matkan rasitukset.
Ruokaviraston sivuilta voi tarkastaa EU:n matkustus- ja rokotussäännökset, mutta matkan suuntautuessa EU:n ulkopuoliseen maahan, pitää säännökset tarkastaa aina erikseen kunkin maan kohdalta. Jos matka suuntautuu pohjoismaista etelään, on hyvä rokottaa koira leptospiroosia vastaan. Leptospiroosi on vakava kuumetauti ja se voi tarttua myös ihmiseen.
Sydänmatoa on kahta eri muotoa, Amerikkalainen sydänmato (dirofiralia immitis) sekä Ranskalainen sydänmato (Angiostrongylus vasorum). Madot elävät keuhkovaltimossa ja harvemmin myös sydämen oikeassa puoliskossa. Loisen kasvu isäntäeläimen verenkierrossa toukasta täysikasvuiseksi kestää yli puoli vuotta. Koira voi saada tartunnan infektoituneiden hyttysten välityksellä. Hyttysen pistossa mikroskooppisen pienet, madon kaltaiset loiset siirtyvät koiran verenkiertoon. Nämä loiset kasvavat ja majoittuvat koiran sydämeen ja keuhkoihin. Hoitamattomana tauti voi olla hengenvaarallinen.
Sydänmatoa voidaan torjua parhaiten torjumalla tartunta omalta eläinlääkäriltä saatavilla valmisteilla.
Hyvä punkkikarkoite on myös tarpeen, varsinkin lämpimissä maissa punkit levittävät paljon eri sairauksia.
Matkaan kannattaa pakata koiralle oma ensiapulaukku, jonka voi varustaa perustarpeiden lisäksi mm. kuumemittarilla, vatsalääkkeillä, lääkehiilellä, antiseptisella liuoksella, elektrolyyttijauheella ja muilla tarvikkeilla mitä koirasi voi tarvita matkan aikana.
Jos koirasi on vakuutettu, tarkista vakuutuksen voimassaolo ja käytäntö ulkomaille suunnattaessa.
Onko kohdemaan vesi juomakelpoista? Jos vesijohtovettä ei suositella juotavaksi, älä anna sitä myöskään koirallesi.
Parhaimmillaan koiran kanssa matkailu on upea kokemus kun kaikki käytännön asiat ovat kunnossa. Kun matkaan varaa enemmän aikaa ja pysähdyksiä, myös koira nauttii kiireettömästä tunnelmasta.